Jamgön Kongtrül Rinpochen kunnianosoitus lama Olelle

Kiitollisuudella, jota sanat eivät riitä kertomaan, tarjoan tämän nöyrän kunnianosoituksen lama Olelle.

Ei ole ketään lama Olen kaltaista.

Leijonasydäminen joogi,
joka vaeltaa loputtomasti olentojen hyväksi,
ylittäen maita, kulttuureita ja lukemattomia vaikeuksia,
sydämessään vain omistautuminen
ja päänsä yläpuolella Karmapa Rangjung Rigpe Dorjen siunaukset.

Hän ei elänyt mukavuuksia tavoitellen.
Hän eli tuodakseen dharman sinne,
minne se ei koskaan aiemmin ollut yltänyt:
herättääkseen rohkeutta siellä, missä oli pelkoa,
merkitystä siellä, missä oli tyhjyyttä,
ja toivoa siellä, missä oli pimeyttä.

Lukemattomille ihmisille
lama Olen kohtaaminen oli kuin olisi nähnyt oven avautuvan
maailmassa, joka oli ennen tuntunut suljetulta.

Hän antoi kaikkensa –
voimansa, hengityksensä, koko elämänsä –
jotta muut voisivat löytää merkityksen, rohkeuden ja polun.

Nyt hänen äänensä on hiljennyt,
mutta se kaikuu yhä meditaatiosaleissa,
aamunkoitteessa kuiskatuissa rukouksissa,
oppilaiden kyyneleissä ympäri maailman
ja jokaisessa sydämessä, jonka hän herätti.

Taivas tuntuu tänään tyhjemmältä.
Suuri valo on siirtynyt katseemme ulottumattomiin.

Mutta hänen kaltaisensa valot eivät todella katoa.
Ne loistavat yhä niiden mielissä, joita hän kosketti,
opastaen olentoja kauan sen jälkeen, kun muoto on poissa.

Jotkut elämät ovat tavallisia.
Joistakin tulee historiaa.
Ja jotkut nousevat legendoiksi.

Ei ole ketään lama Olen kaltaista.
Eikä kenties enää koskaan tule olemaan.

Lähde: Jamgön Kongtrül Rinpochen Facebook-sivu