Lama Ole Nydahl
Katkelma lama Ole Nydahlin kirjasta Ngöndro (Blude Dolphin, 1990)
Luodaksemme meditaatioharjoituksellemme pysyvän voiman meidän on ensin olennaista ymmärtää nykytilanteemme, ja tässä on hyvä palata neljään perusajatukseen, jotka motivoivat meidät harjoittamaan dharmaa.
Ensinnäkin tiedostamme kallisarvoisen tilaisuutemme työskennellä mielemme parissa ja valaistua kaikkien olentojen hyväksi. Vain hyvin harvoilla olennoilla on hyvä karma tavata totuus laimentumattomassa muodossaan. Vaikuttaa siltä, että mitä pinnallisempi opettaja on ja mitä enemmän hän käyttää hyväksi ihmisten hämmennystä opettamalla viimeisimpiä muotihullutuksia tai kertomalla asioita, joita nämä haluavat kuulla, sitä enemmän ihmisiä menee hänen luokseen, ainakin niin kauan kunnes kupla puhkeaa. Mitä korkeammat ja laaja-alaisemmat opetukset ovat, eivät ainoastaan käsitteiden ja ajatusten tasolla vaan myös ajattoman mielen suoran kokemisen osalta, sitä vähäisempi määrä ihmisiä onnistuu saamaan niihin yhteyden. Kuten tiibetiläiset sanovat, ”rautaa on paljon mutta kultaa vain vähän”, ja perinteisesti he selittävät tämän seuraavasti:
Jotta nk. kallisarvoinen ihmiselämä voisi ilmaantua, kahdeksantoista ehdon on tultava yhteen: Ensinnäkin seuraavat kahdeksan olosuhdetta estävät harjoittamasta dharmaa:
- syntyminen helvetin olotiloihin (äärimmäisen vainoharhan tiloihin);
- syntyminen henkien olotiloihin (äärimmäisen ahneuden ja kiintymyksen tiloihin);
- syntyminen eläinten olotiloihin (laiskuuden ja hämmennyksen tiloihin);
- syntyminen jumalolotiloihin (joissa ei ole motivaatiota hengelliseen harjoittamiseen);
- syntyminen alkukantaiseksi ihmiseksi maahan, jossa ei ole dharmaa;
- syntyminen ihmiseksi, joka ei osaa arvostaa dharmaa, vaikka hän kohtaisi sen;
- syntyminen pimeänä ajanjaksona, jolloin buddhia ei ilmaannu;
- syntyminen tilaan, jossa mieleen tai kehoon liittyvien vajavaisuuksien johdosta ei kykene ymmärtämään tai harjoittamaan dharmaa.
Kun olemme saavuttaneet ihmiselämän, joka on vapaa edellä mainituista kahdeksasta esteestä, tarvitsemme vielä kymmenen edellytystä kyetäksemme harjoittamaan. Viisi niistä on peräisin toisilta:
- Monista vaikeuksista huolimatta Shakyamuni Buddha ilmaantui historiallisen ajanjaksomme aikana.
- Hän antoi opetuksia.
- Dharmaa opetetaan edelleen.
- Sillä on lukuisia harjoittajia, jotka pitävät sen elävänä.
- Jalomieliset ihmiset tukevat dharmaa ja sen harjoittajia.
Viimeiset viisi ehtoa luomme puolestaan itse oman karmamme kautta:
- Tarvitsemme kehon, joka on vapaa kahdeksasta epäsuotuisasta olosuhteesta.
- Meidän on synnyttävä paikkaan tai käytävä paikassa, jossa on mahdollista saada opetuksia.
- Aistielimemme eivät saa olla niin vioittuneita, ettemme kykene ymmärtämään opetettuja asioita.
- Emme saa ajautua sellaisten ihmisten vaikutuksen alaisiksi, joilla on virheellisiä näkemyksiä buddhalaisesta polusta.
- Meillä on oltava syvä luottamus Buddhaan, hänen opetuksiinsa ja harjoittajiin.
Vasta sitten kun nämä 18 ehtoa tulevat yhteen, meillä on kallisarvoinen ihmiskeho, joka toimii perustana pysyvälle kehitykselle. Sanotaan, että on vaikea tulla miljonääriksi, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen, mitä vaaditaan, että todella kasvaa vapauttavien harjoitusten kautta.
Seuraava ajatus, joka meidän on tarpeen sisäistää, koskettaa kaikkien asioiden pysymättömyyttä. Ymmärrämme, että se kallisarvoinen tilaisuus, joka meillä on nyt, ei tule jatkumaan aina: koska olemme syntyneet, tulemme väistämättä kuolemaan. Ainoa epävarma asia on se, milloin tämä tapahtuu. Kun huomaamme, kuinka sekunneista tulee minuutteja, minuuteista tunteja, tunneista päiviä ja niin edelleen, alamme kiinnostua ainoasta sellaisesta asiasta, joka ei voi kuolla, muuttua eikä hävitä — mielen avoimesta kirkkaasta rajattomasta luonnosta — jonka haluamme tunnistaa niin pian kuin mahdollista, ennen kuin tilaisuutemme menee ohi.
Kolmas ymmärrettävä asia on karma — se syy-seurausketju, joka pitää meitä otteessaan. Kaikesta mitä teemme, sanomme tai ajattelemme muodostuu tulevaisuutemme, ja vastaavasti nykyinen tilamme on seurausta aiemmista teoistamme, sanoistamme ja ajatuksistamme. Ennen kuin saavutamme vapautumisen tai valaistumisen, vapautemme on vain rajallista. Vaikka vaikutelmat mielessämme muuttuvat jatkuvasti ja ovat pysymättömiä, ne vievät silti meidät mukaansa ja luovat hämmennystä ja kärsimystä. Buddhan ja nyt myöhemmin Karmapan esimerkit osoittavat, että täysi valaistuminen on olemassa ja että voimme luottaa täysin mielen avoimeen avaruuteen; se on olemukseltaan täydellinen. Kun olemme harjoittaneet jonkin aikaa, alamme olla tietoisempia siitä, kuinka syy ja seuraus toimivat ulkoisessa maailmassa, ja alamme nähdä samanlaisten prosessien toimivan myös omassa elämässämme, mikä on ensiaskel kohti kontrollin saavuttamista. Sisäinen herkkyytemme kehittyy monilla tasoilla. Niin kauan kuin toimimme siitä yleisestä tuntemuksesta käsin, että olemme erottamattomia toisista, sisäiset hälyttimemme eivät kytkeydy pois päältä, ja samaan aikaan jokainen fyysinen merkki nousevasta aggressiivisuudesta välittyy suoraan tietoisuuteemme. Tämä auttaa meitä sitten pääsemään irti tottumuksestamme toistaa samat vanhat virheet. Näin tavoitetussa vapaassa avaruudessa opimme vähitellen istuttamaan siemeniä toivomillemme tuleville tapahtumille.
Viimeinen, neljäs ajatus, johon suuntaamme mielemme on se, miksi tietoiselle elämiselle ei ole todellista vaihtoehtoa. Miksi esimerkiksi tehdä ngöndron kaltaisia hankalia harjoituksia? Tässä kohtaa ngöndron meditaatioteksti saattaa länsimaalaisen näkökulmasta vaikuttaa hieman teatraaliselta viittauksineen pyöveleihin, teloituspaikkoihin ja muihin eksoottisiin yksityiskohtiin. Jos kuitenkin tarkastelemme kielikuvien sijaan tekstin merkitystä, niin huomaamme, että se vastaa hyvin tervettä maalaisjärkeä.
Dharman harjoittamisen syiden tulisi punoutua niin syvälle elämäämme kuin mahdollista. Jos haluamme saada jukuripäisen mielemme laiskanpullean kaakin liikkeelle, on toisinaan parasta pitää porkkanaa sen turvan edessä ja keppiä takana. On tärkeää, että motivoimme itseämme usein. Neuvon keskittymään edessä olevaan porkkanaan niin paljon kuin mahdollista ja ymmärtämään, että valaistuminen on jotain hyvin paljon hauskempaa ja voimakkaampaa kuin mikään nyt tuntemamme asia ja että se on täysin ei-ehdollinen; se ei voi koskaan kadota. Kaikki, jotka ovat tunnistaneet mielen olemuksen, sanovat samaa: valaistumisen iloa ei voi sanoin ilmaista. Sanat eivät tietenkään ole sama asia kuin itse kokemus, mutta tunnemme omastakin elämästämme samaan viittaavia hetkiä. Ne syvimmän ilon hetket, jolloin kaikki on yhtäkkiä säteilevää, raikasta ja täysin uutta, ilmaantuvat silloin, kun mieli on levollinen, eivätkä silloin, kun syötämme sille vaikutelmia. Loogisesti tämä merkitsee sitä, että voimme tehdä näistä tiloista katkeamattomia ja pysyviä. Olennaista on tietää se, että mieli itsessään on korkeinta iloa, vailla väkinäisyyttä, ajaton ja täydellinen, ja että buddhalainen harjoitus johtaa meidät erehtymättömästi tähän tilaan. Unien ja teennäisyyksien tuolla puolen on totuus, joka on suurenmoisempi kuin mikään, mitä voimme kuvitella.
Joten käyttäkää iloa korostavaa porkkanaa, mutta kun se ei motivoi tarpeeksi, silloin kepistä on hyötyä. Se merkitsee oman tilanteemme ymmärtämistä. Ellemme tunnista mielemme ajatonta luontoa, jatkamme sitä ajattelutottumusta, että olemme yhtä kuin kehomme ja omistamme tunteemme ja omaisuutemme. Jos uskomme tähän — kuten tekevät kaikki olennot joilla ei ole pysyviä hengellisiä arvoja — kärsimme väistämättä menetyksestä, sairaudesta, vanhuudesta ja kuolemasta kuvitellessamme, että ne tapahtuvat ”meille itsellemme”.
Ennen valaistumisen saavuttamista on olemassa kolmenlaista kärsimystä. Ensinnäkin on karkean tyyppistä kärsimystä, jonka yhteydessä kaikki romahtaa tai kuolee, ja meistä tulee täysin neuroottisia. Toiseksi on hienovaraisempaa kärsimystä, joka liittyy muutokseen; pyrimme saavuttamaan jotain mutta menetämme sen jatkuvasti. Ja kolmanneksi on kaikenläpäisevä tietämättömyyden kärsimys — kokemus siitä, ettemme tiedä, mitä todella tapahtuu. Yksi tai useampi näistä kärsimyksistä seuraa meitä valaistumiseen asti. Porkkana ja keppi yhdessä antavat meille neljännen perusymmärryksen siitä, miksi tavoitella valaistumista.
Jos tarkastelemme muuttuvia mielentilojamme, näemme, että ne värittävät jatkuvasti kokemustamme. Kun meillä menee hyvin, maailma näyttää kauniilta ja kaikki on mielekästä, mutta kun olemme vihaisia tai voimme huonosti, meistä tuntuu, että ihmisillä on torahampaat ja kaikki on rumaa ja harmaata. Tällöin ei kuitenkaan ole kysymys maailman vaan oman mielemme muuttumisesta. Ihmisten yksilölliset mielenharsot, odotukset ja kypsyvät karmat saavat heidät kokemaan asiat hyvin eri tavoin.
Vasta saavutuksen korkeimmilla tasoilla jätämme taaksemme tottumuksemme nähdä maailma ruusunpunaisten tai tummien silmälasien vääristämänä. Vasta sitten lakkaamme jaottelemasta asioita sen mukaan, pidämmekö niistä vai emme. Näillä tasoilla mielen projektiot häviävät yhdessä kiintymyksemme ja pahansuopuutemme kanssa, ja näemme ensimmäistä kertaa, kuinka asiat todella ovat. Meidän tarvitsee vain poistaa tietämättömyys kokeaksemme puhtaan maan — antaaksemme itsestään selvän totuuden, viisauden, voiman ja ilon ilmaantua asioiden todellisena luontona. Meidän ei tarvitse kuolla päästäksemme tuohon tilaan tai mennä jonnekin tapaamaan buddhia; kaikilla olennoilla on buddhaluonto; he eivät vain vielä ole oivaltaneet sitä.
Samalla kun näemme onnellisen totuuden absoluuttisella tasolla, muistamme, että asiat toimivat myös suhteellisella tasolla. Olemme selkeitä, luottavaisia ja epäsentimentaalisia, emmekä tee virheitä. Meditaation aikana syntyvät kokemuksen korkeimmat, puhtaimmat tasot eivät ole peilin huonojen kuvien tilalle vaihdettuja hyviä kuvia, jotka ovat yhtä lailla ehdollisia ja pysymättömiä. Sen sijaan ne ovat kasvavaa makua siitä ajattomasta tilasta, jossa peilin kirkas, säteilevä, viisas ja myötätuntoinen avaruus tunnistaa itsensä.
Vajrayanassa, timanttipolulla, tämä päämäärä tavoitetaan samaistumalla tietoisuuden puhtaisiin tasoihin, joita ilmaisevat Karmapan Musta Kruunu, turvautumispuu, Dorje Sempa, lahjoittamamme mandala ja niin edelleen. Sulautuessaan näihin valaistuneisiin aspekteihin mieli lakkaa tekemästä eroa ulkoisen ja sisäisen totuuden välillä. Vaikka mieli on ”tyhjä” väristä, painosta, muodosta ja mausta ja vaikka se on kykenemätön näkemään itseään mistään muualta käsin, sillä sekä näkijä että etsittävä kohde ovat molemmat mieltä, se voi siitä huolimatta kokea oman täydellisyytensä eri buddhina, energia- ja valohahmoina, ja tulla tietoiseksi näiden rikkaudesta. Kun lepää omassa luonnossaan ja samaistuu siihen ajattomaan voimaan, myötätuntoon, iloon ja viisauteen, jota nämä hahmot ilmentävät, niin silloin ei tarvitse muuta kuin olla luonnollinen. Kun näemme kaikkien olentojen haluavan kokea onnellisuutta ja välttää kärsimystä, työskentelemme intuitiivisesti ja vaivattomasti ymmärtäen, että voimme ainoastaan ilmentää omaa kypsyyttämme ja pelottomuuttamme.
Lähteet
- Nydahl, Ole. Ngöndro: The Four Foundational Practices of Tibetan Buddhism, Blue Dolphin, 1990.
- Nydahl, Ole. Nastavlenija po nëndro: podgotovka na puti mahamudry, Almaznyj put’, 1992