Lama Ole Nydahl
Bardosta puhuttaessa ajatellaan tavallisesti kuoleman jälkeistä aikaa. Bardo-termin merkitys ei kuitenkaan rajoitu tähän, vaan se viittaa mihin tahansa ”välitilaan”. Kaikki olennot kokevat näitä välitiloja koko elämänsä ajan aina valaistumiseen asti, jolloin mieli tunnistaa oman ajattoman kirkkaan valonsa. Esimerkiksi juuri nyt tämän luennon aikana olemme hereilläolon bardossa, ainakin toivon niin. Kommunikoimme symboleiden ja sanojen avulla ja havainnoimme maailmaa aistiemme kautta. Yöaikaan olemme unen, pimeyden ja tajuttomuuden bardossa. Niille onnekkaille teistä, jotka hallitsevat erittäin hyvin Kirkkaan Valon meditaation, tuo kokemus on ikään kuin makaisi valomeressä.
On myös vaiheita, kuten unien aikana, jolloin varastoituneet vaikutelmat nousevat esiin eri tavoin. Tämä on niin kutsuttu unennäkemisen bardo, ja siihen voi luultavasti lukea mukaan monet huumausaineiden tuottamat tilat. Sitten heräämme jälleen ja palaamme hereilläolon tietoisuuteen. On ilmeistä, että kaikki edellä mainittu on ehdollista ja muuttuvaista, eikä se pysty suomaan pysyvää apua olennoille. Mutta jos meditoimme, niin esiin tulee tila, joka on olemukseltaan ajatonta kirkasta valoa – tietoisuutta, joka ei ole mistään riippuvaista. Se on syntymän ja kuoleman tuolla puolen, vailla tulemista ja menemistä. Kaikki timanttipolun harjoitukset tähtäävät siihen, että tämä säteilevä tietoisuus saadaan aina läsnäolevaksi. Elossa ollessaan olennot, niin ihmiset kuin eläimetkin, siirtyvät edellä mainittujen kolmen bardon – hereilläolon, nukkumisen tai unennäkemisen – välillä. Kuoleman koittaessa ilmaantuu lisäksi kolme muuta bardoa.
Ensiksi tulee itse kuolemanprosessi. Riippumatta siitä, saapuuko kuolema nopeasti vai hitaasti, tapahtuu muuntumisprosessi. Sen jälkeen seuraa vaihe, jossa mieli jatkaa edellisestä elämästä jatkuvaa tavaksi tullutta virtaansa. Kun tietoisuus siitä, että itse asiassa onkin kuollut, on saavutettu, tapahtuu uudelleenjärjestymisen prosessi, ja riippuen siitä, mikä mielentila on hallitseva, mieli siirtyy uuteen maailmaan johonkin olemassaolon kuudesta tasosta. Näin on ollut aina. Samalla tavalla kuin avaruudella ei ole alkua, mielelläkään ei ole alkupistettä. Ulkoisesti ja sisäisesti mieli on aina leikkinyt, ilmaissut ja kokenut rikkauttansa lukemattomin tavoin. Nämä kuusi bardoa ovat aina vuorotelleet; yhtäältä kolme jokapäiväistä bardoa ja toisaalta ne kolme bardoa, jotka seuraavat, kun vapautumattomat olennot siirtyvät seuraavaan elämäänsä.
Olette tulleet tänne tänä iltana oppiaksenne tuntemaan viimeksi mainittuja bardoja. Ymmärtääksemme, mitä kuolemassa tapahtuu, meidän on ensin tarkasteltava mieltä. Olemukseltaan mieli on avaruutta. Sillä ei ole väriä, painoa, hajua eikä kokoa. Se ei koostu mistään; se ei ole syntynyt, eikä se kuole. Se ei ole tullut mistään, joten se ei myöskään mene pois minnekään. Tämä avaruus ei kuitenkaan ole mikään musta aukko. Se ei merkitse katoamista tai ei-olemassaoloa. Se on luonteeltaan rikas. Se leikkii, ilmaisee itseään, näkee unta, antaa asioiden tapahtua ja hälvetä jälleen. Sillä on suuri voima ja samaan aikaan se on rajoittamaton. Katsoipa minne tahansa, sille ei näy loppua: aina uusia asioita voi tapahtua. Kun tämä mielen luonto alkaa valjeta, huomaa, että mikään ehdollinen tuntemus ei vedä sille vertoja, ja pelottomuus, spontaani ilo ja aktiivinen, epäsentimentaalinen ja kauaskantoinen myötätunto ilmaantuvat luonnollisesti. Jos tämä olisi mielen jatkuva tila, jos olisimme koko ajan tietoisia itse mielestä, kaikki olisi helppoa. Silloin kuolema ja jälleensyntyminen olisivat kuin vaatteiden vaihtoa. Mielen kirkas valo, sen säteilevä tietoisuus ja sen toiminnan ilo ja voima eivät koskaan päättyisi. Ilman mitään tietoisuuden katkeamista ja ymmärtäen kehomme ja puheemme yhä enemmän välineiksi, joilla auttaa muita, voisimme vapaasti valita jälleensyntymän paikoissa, joissa voimme maksimaalisella tavalla hyödyttää toisia.
Tämä on tietenkin kaukana useimpien olentojen jokapäiväisestä kokemuksesta. Vain harvoin ei-meditoijat tavoittavat välähdyksiä mielen olemuksesta, ja silloinkin se tapahtuu vain sattumalta, kuten rakastelun tai laskuvarjohypyn vapaan pudotuksen aikana. Mutta riippumatta siitä, ilmaantuuko mielen ikuinen tuoreus jatkuvan meditaatioprosessin kautta vai sattumalta, se, minkä kokee unohtaessaan toivoa, pelätä tai odottaa, on täysi varmuus ja syvä ilo. Se ilmaisee itseään rakkautena ilman käsitteiden painolastia. Valaistumattomat olennot eivät kuitenkaan samaistu mielen kirkkaaseen valoon tai joihinkin vähemmän kestäviin oivalluksiin, vaan mielen vaikutelmien virtaan. He etsivät pysyvyyttä kehojensa ja mielen toimintojensa tuottamasta muuttuvasta virrasta.
Vaikka sellaisia tilanteita ja tuntemuksia pidetään todellisina, ne eivät ole pysyviä. Ne ovat luonteeltaan kuin joki: vaikka uutta vettä virtaa jatkuvasti, silti on olemassa jatkuvuus, ja ihmiset samaistuvat siihen kuin tietoisuudenvirtana. On olemassa syy-yhteys seitsenvuotiaan lapsen ja myöhemmän 70-vuotiaan aikuisen välillä. Ilman edellistä ei olisi jälkimmäistä, vaikka jokainen hiukkanen, jokainen molekyyli on uusi.
Tietyssä pisteessä keho ei enää pysty antamaan asuinsijaa tälle prosessille. Kun se ei enää pysty pitämään mieltä, on kyseessä kuolema. Kuolema näyttää hyvin erilaiselta riippuen siitä, kuoleeko hitaasti, kuten aidsin tai syövän tapauksessa, vai hajoaako keho nopeasti, kuten astuttaessa maamiinaan tai jouduttaessa kovavauhtiseen kolariin. Prosessi, joka tapahtuu, on kuitenkin sama. Kävipä se sitten silmänräpäyksessä tai pitemmän ajan kuluessa, energia, joka aiemmin oli levinneenä koko vartaloon, siirtyy aina kohti kehon keskusakselia. Suurissa kokemusperäisissä uskonnoissa keho synnyttää erilaisia energiajärjestelmiä riippuen siitä, mikä on haluttu päämäärä: onko se hahmottoman jumalan tila [hindulaisuudessa], tasapainoinen pitkä elämä [taolaisuudessa] vai mielen kirkkaan valon tunnistaminen [buddhalaisuudessa]. Hindulaisuudessa energiajärjestelmä toimii selkärangassa, taolaisuudessa se muodostaa kehon läpi kiertävän ellipsin ja buddhalaisuudessa taas työskennellään kehon keskusenergiakanavan parissa, joka alkaa päälaelta kahdeksan sormenleveyden etäisyydeltä alkuperäisestä hiusrajasta ja päättyy pisteeseen, joka on neljä sormenleveyttä navan alapuolella. Tästä kehon keskustassa olevasta pääenergiakanavasta levittäytyy viisi eri kehää [chakraa], jotka haarautuvat 72 000 ohueksi kanavaksi. Olemukseltaan feminiinisinä ne ovat pohjimmiltaan intuitiota ja avaruutta. Niiden sisällä ovat potentiaaliset maskuliiniset energiat, jotka heräävät täysin vasta valaistumisen yhteydessä ja jotka ovat olemukseltaan myötätuntoa ja iloa. Kuolemisprosessin aikana – yhteyden katketessa ulkoisiin aisteihin – tapahtuu ensin energian vetäytyminen kohti kehon keskustaa ja sitten kyseiset viisi energiakehää luhistuvat keskusenergiakanavaan. Tämän prosessin aikana menettää ensin voimansa. Tuntuu siltä kuin ruumiseen kohdistuisi painetta, ja aistivaikutelmista tulee epäselviä. Tämän jälkeen menetetään neste-elementin hallinta. Tunne on kuin ajelehtisi vedessä, ja suusta ja nenästä valuu nestettä. Tätä seuraa kuivuminen, ja sen jälkeen kylmyys alkaa lähestyä raajoista alkaen. Nyt, lähellä kuolemaa hengitys käy ohueksi ja karkeaksi ja ei-meditoijat kadottavat viimeisen kykynsä keskittää mielensä. Riippuen karmasta, elämän aikana tallentuneista vaikutelmista, tässä vaiheessa saattaa ilmaantua mitä tahansa, phowan jälkeen koetusta iloisen mielekkyyden suurenmoisesta tunteesta pelon ja turhautumisen kyllästämiin suuren menetyksen tiloihin. Jo tässä vaiheessa karma voi siis tulla hyvin näkyviin. Lopuksi tehdään kolme hyvin pitkää uloshengitystä, ja siihen se sitten päättyy. Vaikka ihmiset tässä kohtaa julistetaan kuolleeksi, energiaprosessi kehon magneettisen akselin sisällä jatkuu vielä seuraavan 20–30 minuutin ajan.
Tämä energiakanava muodostui, kun tietoisuutemme edellisestä elämästä kytkeytyi yhteen vanhempiemme siittiön ja munasolun kanssa. Näillä kahdella solulla, joiden geneettinen informaatio toimi perustana nykyisille kehoillemme, oli lisäksi kullakin oma energiavarauksensa. Näistä miespuolinen ydin koetaan meditaatiossa valkoisena ja naispuolinen punaisena. Ihmiskehojemme muotoutuessa miljardeista soluista valkoinen energia siirtyi ylöspäin, ja se on nyt keskittyneenä päälaellemme kahdeksan sormenleveyden päähän alkuperäisestä hiusrajastamme. Samaan aikaan punainen energia siirtyi alaspäin, ja se sijaitsee nyt neljän sormenleveyden päässä napamme alapuolella keskellä kehoa. Näiden kahden navan välillä on akseli edellä mainittuine energiapyörineen ja -kanavineen. Hengityksen lakkaamista seuraavien 10–15 minuutin aikana valkoinen energia irtaantuu päälaelta ja siirtyy alaspäin kohti sydäntä. Sen siirtyessä alaspäin koetaan kaunista kirkasta valoa, ikään kuin kuun loistetta, samalla kun 33 vihaan perustuvaa tuntemusta katoavat. Tällöin monet kuulevat pitkäksi venytetyn HANG-tavun äänen ja muisti toimii niin kiihkeästi, että usein nähdään itseä aiemmin kuolleita olentoja.
Tämän jälkeen punainen valo alkaa nousta neljän sormenleveyden päästä napamme alapuolelta. Tähän liittyvä tuntemus on erittäin voimakas, ja valo on kuin syvän auringonlaskun aikana. Sen siirtyessä ylöspäin kohti sydäntä, mihin menee myös 10–15 minuuttia, monet kuulevat syvän värähtelyn tavusta AH. Tässä vaiheessa neljäkymmentä takertumiseen liittyvää tuntemusta katoavat, ja samalla koetaan sanoinkuvaamatonta iloa. 20–30 minuutin kuluttua kuolemasta nämä kaksi energiaa ovat täten sulautuneet yhteen rintakehän keskellä, ja kaikki pimenee. Samalla seitsemän tietämättömyydestä johtuvaa harsoa katoavat.
Sitten ilmaantuu säteilevä valo, täysin yksilötason ylittävä tietoisuus. Jos pystymme pitämään tämän tilan, niin tätä meditaatiota kutsutaan thugdamiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että mieli pysyttelee sydämessä tilassa, jossa ei ole eroa ulkoisen ja sisäisen totuuden välillä. Tässä tilassa mielen avoin, kirkas ja rajaton olemus läpäisee kaikki ajat ja suunnat. Tämä on Karmapan kaltaisten lamojen tietoisuus. Sitä verrataan lapsen ja äidin kohtaamiseen ja, jos sen pystyy pitämään, on seurauksena todellinen valaistuminen. Tällöin kaikki ero avaruuden ja energian välillä, samoin kuin menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välillä, katoaa.
Jokainen, joka ei pysty pitämään tätä tilaa, menettää tajuntansa. Tiibetiläinen kuolleidenkirja mainitsee, että tämä kuolemaa seuraava tajuttomuus kestää kolmesta neljään päivään. Kuitenkin niissä tapauksissa, joissa kuolleet ihmiset ovat ilmaantuneet minulle läpinäkyvinä mutta muuten aivan normaalin näköisinä, tämä on aina tapahtunut 68 tunnin kuluttua kuolemasta. Arvelen, että tämä johtuu siitä, että he kaikki ovat olleet hyvin koulutettuja kaupunkilaisia, joiden mielen prosessit ovat siksi olleet hyvin nopeita.
Kun tajuttomuudesta herää kuoleman jälkeen, on tunne siitä, että jotain on perinpohjin vinossa. Mutta vaikka oma ruumis olisi säilynyt, sen katsomista välttää ja pyrkii sen sijaan pois paikalta. Tämä tila on äärimmäisen hämmentävä, koska kun on ilman ruumista, mitä tahansa paikkaa ajatteleekin, on heti automaattisesti siellä. Äly on myös paljon terävämpi kuin elossa ollessa ja, vaikka kykenee lukemaan elävien olentojen ajatuksia, heidän kanssaan ei kykene kommunikoimaan. Kun esimerkiksi istuu tuolille, muut ihmiset saattavat istua päälle, ja kun heille puhuu, he yksinkertaisesti menevät pois. Näistä monista merkeistä huolimatta olennot eivät halua tietää kuolleensa. Kolmen tajuttomuudessa vietetyn päivän jälkeen seuraa viikko, jonka aikana ihmiset jatkavat entisessä elämänsä muodostuneiden tapojensa maailmassa. Sen jälkeen kukaan ei kykene enää välttämään sen oivaltamista, että heillä ei ole fyysistä ruumista. Tämä saattaa valjeta silloin, kun seisoo peilin edessä eikä näe omaa heijastustaan. Jotkut huomaavat kävelevänsä hienolla hiekalla jättämättä mitään jalanjälkiä ja toiset saattavat pistää kätensä kiehuvaan veteen saamatta mitään palovammoja. Sillä hetkellä mieli tietää: ”Olen nyt kuollut, minulla ei ole ruumista enää.” Ja tämä on niin suuri shokki, että sen seurauksena vaipuu toisen kerran tajuttomuuteen.
Kun sitten jälleen herää, mieli on siirtynyt uuteen tilaan. Tällöin edellisen elämän jaettu pintatietoisuuden virta on lakannut ja henkilökohtaiset alitajuiset vaikutelmat nousevat pintaan hyvin voimakkaina kokemuksina. Vaikka ne voi parhaiten rinnastaa hyvin yksilökohtaisiin uniin, niitä pidetään todellisina ja niihin liitetään toiveen ja vastenmielisyyden tunteita.
Sillä aikaa kun mieli jatkaa tavanomaista takertumistaan ja torjumistaan, seuraavan alle viiden ja puolen viikon aikana (siten että nämä kolme välitilaa eivät kokonaisuudessaan kestä seitsemää viikkoa pitempään) mielen vahvin taipumus raivaa tiensä pintaan mielen muiden vaikutelmien läpi. Jos siinä vaiheessa lama tai tavaksi tullut meditaatioharjoitus ei ole auttamassa, nämä taipumukset määräävät seuraavan jälleensyntymän suunnan. Vaikka ihmismaailma tarjoaa suuren määrän karmisia mahdollisuuksia aina Afrikan musliminaisten kärsimyksistä lännen esikaupunkien vapaisiin ja ylellisiin elämäntapoihin, mieleen varastoituneista taipumuksista voi ilmaantua myös viisi ei-inhimillistä olemassaolon tason maailmaa.
Ylpeyden tunteesta ilmaantuu kolmenlaisia jumalmaailmoja. Jos olemme tehneet hyviä tekoja mutta samalla ajatelleet, että ”minä teen jotain sinulle”, niin tällaiset teot eivät ole vapauttavia vaan omasta älykkyydestä riippuen ne tuottavat erilaisia mitä miellyttävimpiä tietoisuuden tasoja: Joko halut toteutuvat automaattisesti kuudessa ”halujen maailmassa” tai esteettistä mielihyvää saadaan seitsemässätoista ”muodon maailmassa”. Korkeimpia jumalista ovat ne, jotka ovat jossain voimakkaan abstraktion neljästä tilasta. Koska kuitenkin näidenkin kaikkien tilojen yhteydessä illuusio erillisestä ”itsestä” jatkaa olemassaoloaan, niin positiivisten vaikutelmien varaston ehdyttyä jumalat syöksyvät alas, ja sen jälkeen vuorostaan toinen tunne nousee pintaan tuottaen sitä vastaavan ympäristön. Jos voimakkaimmaksi tuntemukseksi osoittautuu kateus, olennot huomaavat päätyvänsä asekammioihin. Entisaikaan ne etsivät miekkoja mutta nykyään todennäköisesti konekivääreitä. Heitä häiritsee voimakkaasti se, että muilla on heitä itseään enemmän onnellisuutta. Jos voimakkaimpana taipumuksena pintaan nousee hämmennys, niin mieli voi pyrkiä piilottautumaan kivien ja pensaiden sekaan ja, jos eläimet sattuvat käymään parittelemassa siellä, niin tällöin saattaa paeta niiden väliin. Tällä tavoin olennot saavat neljä tassua ja ilokseen kauniin turkin kesäksi ja talveksi. On myös mahdollista, että ahneus on hallitseva piirre, ja jo tässä elämässä voi nähdä, kuinka se tekee olennoista selvästi onnettomia. Vaikka joillakin ihmisillä on kaikkea, heidän omaisuutensa ainoastaan kahlitsee heitä. Kuoleman jälkeen tämänkaltainen tila tiivistyy ruoan ja juoman himoksi. Joistakin tuntuu tällöin, että heidän vatsansa on suuri kuin Los Angeles ja että heidän suunsa on pieni kuin neulansilmä. Toiset kokevat, että kaikki ravinto muuttuu tuleksi tai että epämiellyttävät henget vievät sen pois heiltä. Mielen pahin saaste koostuu kuitenkin vihasta ja pahasta tahdosta. Näistä kypsyy suurinta tuskaa. Nämä nykyään vainoharhaisuutena tunnetut tilat on perinteisesti jaettu kahdeksaan kuumuuden ja kahdeksaan kylmyyden tuskan tasoon. Lisäksi on olemassa niin kutsutut ”naapuri”- ja ”toisinaan”-tilat.
Kuten jo mainittiin, tämän nykyisen ihmiselämän tuottivat halut, ja näin tulee olemaan jatkossakin. Mutta karma on tahmeaa ja sillä on viipyviä vaikutuksia. Määrättyään jälleensyntymän maailman se lisäksi vaikuttaa siihen, millaisen kehon saamme, millaiseen ympäristöön synnymme ja minkälaiseen toimintaan meillä on taipumuksia. Ihmisinä meillä kuitenkin on kaikki ohjat käsissämme. Koska meillä on kiinteä ruumis ja kykenemme tietämään, mikä on hyödyllistä ja mikä tuottaa vahinkoa, voimme välttää kylvämästä siemeniä, jotka johtavat loputtomia maailmankausia kestävään pysymättömään onnellisuutteen tai syvään kärsimykseen neljässä ei-fysikaalisessa maailmassa tai lyhyempiin tyhmyyden jaksoihin eläiminä. Tärkeintä on oivaltaa, että tämä ei ole vaihtoehto vapautumiselle ja valaistumiselle: Jumalat lankeavat jälleen alas. Puolijumalat ovat kateellisia ja taistelevat. Eläimet syövät toisiaan. Henget ovat aina turhautuneita ja helvetinolennot kärsivät aina. Ihmisilläkin on neljä perusongelmaa: syntymisen, ikääntymisen, sairastumisen ja kuoleman ongelmat. Elämänsä parhaina vuosinakaan ei voi välttyä vaikeuksilta saada sitä, mitä haluaa, välttää sitä, mitä ei halua, pitää kiinni siitä, mitä on, ja mukautua siihen, mitä ei voi väistää. Koska näin on jatkunut aluttomista ajoista, on välttämätöntä löytää pysyviä arvoja.
Kaiken kärsimyksen juurien katkaisemiseksi Buddha neuvoo meitä keskittymään siihen, mikä on syntymän ja kuoleman tuolla puolen, mikä ei ole koskaan syntynyt eikä koskaan katoa. Hän ei osoita kuviin, jotka muodostuvat peiliin, vaan itse peiliin; hän osoittaa meille aaltojen alla olevan valtameren. Mikään ehdollinen kokemus tai ulkoinen tilanne ei voi olla todella tyydyttävä. Vain mielen avoin, kirkas ja rajaton valo on täysin täydellistä iloa ja absoluuttinen. Buddhan opetukset, koskivatpa ne sitten elämää, jälleensyntymistä tai sitä, mikä on välissä, tähtäävät ainoastaan tämän varmuuden jakamiseen. Timanttipolun metodien avulla jokaisesta yllä mainitusta kuoleman jälkeisestä bardosta tulee portti valaistumiseen. Ne tarjoavat tilaisuuksia kohdata mielen todellinen luonto ja vapauttaa se.
Lähde: Buddhism Today, Vol. 6, 1999