Johdanto neljään perusharjoitukseen

Lama Ole Nydahl

Buddhalaisuus Tänään, n:o 7

Neljän perusharjoituksen (tiib. ngöndro) merkitystä timanttipolkubuddhalaisuudessa on mahdotonta yliarvioida. Niitä tehdessämme työskentelemme omien kärsimys­temme syiden pa­rissa ja eliminoimme taipumuksia, jotka estävät tunnistamasta ja il­maisemasta omaa valaistunutta luontoamme. Pääes­teenämme on mielen taipumus takertua jatkuvasti muuttuviin vaikutelmiinsa. Vaikka emme olleet vihaisia viisi mi­nuuttia sitten ja vaikka ajattelemme jotain muuta viiden minuutin kuluttua, mieli ko­kee silti vihan nyt todellisena, reagoi siihen keholla ja pu­heella ja luo tällä tavoin vain uusia syitä tule­valle kärsimykselle. Se, että olemme tahtomattamme kiinni tässä syk­lissä, on tavalli­nen tilamme. Meillä ei ole vapautta valita, mitä haluamme kokea.

Tämän hämmennyksen sijaan Buddha haluaa meidän kokevan sen ajattoman olemuk­sen, joka on ollut sisällämme aluttomista ajoista: mielen avoimen, kirkkaan ja rajat­toman avaruuden. Mielellä ei ole muotoa, väriä, painoa eikä kokoa. Se on säteilevän kirkas ja täynnä kykyjä, eikä sillä ole rajoja. Kun se tunnistaa itsensä, pelottomuus, spon­taani ilo ja aktiivinen myötätunto ovat aina läsnä.

Tämän vaikeuksista ja kärsimyksestä vapaan tilan paljastamiseksi Buddha opetti eri menetelmiä. Niille, jotka olivat melko pelokkaita, hän selitti yksityiskohtaisesti syyn ja seurauksen lain ja antoi harjoitettaviksi henkilökohtaisen vapautumisen lupaukset. Niiden ansiosta on mah­dollista välttää kärsimystä tulevaisuudessa. Ihmisille, joilla oli halua ottaa maailma kokonaan haltuunsa, hän opetti pääosin suurta polkua myötätun­non ja viisauden kehittämi­sestä. Niille taas, joilla oli spontaani luottamus omaan buddha­luontoonsa, hän opetti ti­manttipolun erikoismenetelmiä, jotka toimivat abso­luuttiselta tasolta käsin ja tekevät mahdolliseksi kokea ajattoman totuuden suoraan.

Tärkein buddhalaisuuden tarjoama oivallus jokaiselle näistä ryhmistä on kaikkien ilmiöi­den tyhjyys; se, että kaikki on muuttuvaa ja pysymätöntä. Kaikki ilmaantuu eh­doista riippuen, muuttuu niiden mukana ja häviää sitten jälleen. Mutta mielentilas­tamme eivät riipu ainoastaan ta­pamme kokea asioita vaan myös itse kokemisen koh­teet. Tämä kaik­kien ilmiöiden tyhjyys voidaan ymmärtää joko väärällä tai oikealla tavalla. Väärästä tavasta on kysymys silloin, jos tyhjyys ymmärretään vain älyllisesti ja se vaikuttaa ”ei-miltään” tai ”mustalta aukolta”. Oikea ymmärrys kaiken keskinäi­sestä riippuvuudesta ja olemuk­settomuudesta tuottaa sitä vastoin kokemuksen vapau­desta ja ra­jattomasta avaruu­desta. Sen tavoittamiseksi tarvitaan kahdenlaista kartut­tamista.

Ensimmäinen on mas­siivis­ten positiivisten, hyödyllisten vaikutelmien kartuttaminen omaan varastota­juntaan – sellaisten vankkojen, luotettavien ja voimallisten vaiku­telmien, joihin voi aina tar­vittaessa tukeutua. Koska vie aikansa ennen kuin mieli lakkaa takertumasta omiin pysymättömiin vaikutelmiinsa, on parempi, että nuo vai­kutelmat ovat miellyttäviä myös suhteellisella tasolla. Miellyttävät vaikutelmat saavat aikaan spontaanin luotta­muksen ja luontaisen taipumuksen katsoa sisälle päin.

Kartuttamisen toinen tyyppi liittyy viisauteen. Tämä ei tarkoita sellaista käytännöl­listä, maallista viisautta, jota hankitaan koulussa tai yliopistossa. Kyse ei ole lisäin­formaa­tion lataamisesta tietoisuuteen vaan viisaudesta, joka auttaa mieltä tulemaan vai­vattomaksi ja spontaaniksi vapauttamalla sen käsitteistä. Se pidentää kokemuksen alkuhetken tuoreutta; sitä tilaa, joka koetaan ennen kuin tapahtumat lokeroidaan ja syötetään halujen ja inhojen järjestelmään. Sen ansiosta toiminta tulee vaivattomaksi ja intuitiiviseksi. Positiivisten vaikutelmien lisääntyminen rentouttaa mieltä ja johtaa inhimilliseen kasvuun, ja tällöin ymmärtää yhä paremmin kaiken hyödyllisen toimin­nan tärkeyden. Sisäinen rikkaus, kyky havaita tilanteet ilman suodattimia ja kyky le­vätä kaikessa, mitä tapahtuu, punoutuvat yhteen. Juuri tämä on se tila, johon neljä perusharjoitusta tähtäävät.

Tiibetinbuddhalaisissa perimyslinjoissa käytetään näiden medi­taatioiden eri muotoja oppilaiden kehityksen eri vaiheissa. 9. Karmapa Wangchuk Dorje opetti tätä asteit­taista polkua, kun omistautuminen oli ilmaantunut. Sen päämääränä on ”suuri si­netti” eli mahamudra, toisin sanoen valaistuminen. Näiden har­joitusten tiibetinkielinen nimi ”Chag-chen-ngöndro” tarkoittaa ’valmistautumista perimmäiseen toteutumi­seen’, jossa oma luontainen buddhatilamme tarjoaa perustan, polun ja päämäärän. Koska nämä har­joitukset ovat tantrisia eli kokonaisvaltaisia, niissä ovat osallisina niin keho, puhe kuin mielikin. Energiasta ja valosta muodostuvien palautehahmojen annetaan ilmaan­tua hologram­min tavoin eteen tai yläpuolelle, niiden värähtelyjä (mantroja) toistetaan ja lopulta yhdessä niiden kanssa liuetaan paljaan tietoisuuden tilaan, joka on kaikkien neu­roosien perimmäinen hauta. Näiden energia- ja valohahmojen vaiku­tuksesta kaikki ilmenee jo puhtaana maana, ja mielen spontaani viisaus pääsee tule­maan yhä enemmän esiin. Kunkin perushar­joituksen 111 111 toistoa takaavat, ettei niiden kautta kehittynyt vii­saus ole pinnallista. Se johtaa suuren sinetin absoluuttiseen tilaan, kaikkien si­säisten ja ulkoisten ilmiöiden ilontäyteisen ja itsensä vapauttavan luonnon oivaltami­seen.

Ideana ensimmäisessä ja jossain määrin dramaattisessa harjoituksessa – turvautumi­sessa prostraatioineen ja valaistumismielen kehittämisessä – on puhdistaa meditoi­jan sisäiset energiakanavat sekä kehittää voimaa ja luottamusta. Se on hyvin voimal­linen fyysinen harjoitus, ja se lisää erityisesti hyvien vaikutelmien varastoa.

Toinen harjoitus, Timanttimielen sadan tavun mantran toistaminen, tuottaa sekä an­siota että viisautta. Suhteellisella tasolla mieli on yhä tarpeen puhdistaa nega­tiivisista vai­kutelmista, mutta oivalluksen ja ykseyden hetkiä koetaan yhä useammin ja niillä on taipumus ilmetä myös unissa. Elämä on vielä hyvin henkilökohtaista, mutta selkey­den hetket lisääntyvät vähitellen.

Perusharjoitusten kolmas harjoitus, mandala-lahjoitukset, tuottavat sekä viisautta että positiivisia vaikutelmia. Kun jatkuvasti rakentaa täydellisiä universumeja tietäen nii­den olevan mielen vapaata leikkiä ja kun lahjoittaa kaiken buddhille, niin tämä luo valtavan sisäisen rikkauden, joka perustuu avaruuteen itseensä. Nyt ymmärtää, että lahjan saaja, lahja ja lahjoittaja ovat kaikki tyhjiä omasta luonnosta ja täten poh­jim­miltaan yhtä. Liukenemisvaiheesta tulee tässä pidempi, ja subjektin, objektin ja toi­minnan erottamattomuus tulee yhä ilmeisemmäksi.

Viimeinen harjoitus, laman meditoiminen, keskittyy pääosin viisauden kartuttami­seen. Siinä meditoidaan omaa lamaa, tässä tapauksessa Timantinhaltijan ja Karmapan hahmossa. Har­joituksen ydintä, joka on tuttu 16. Karmapan gurujoogasta, edeltävät monet linjalle esitetyt toi­vomukset ja kallisarvoiset suuren sinetin selitykset. Kun viimeinen harjoitus tehdään kah­dessa ensim­mäisessä har­joituksessa saavutetun puh­distumisen ja mandala-lahjoitus­ten luoman rikastumisen jälkeen, se mahdollis­taa oman kehon, pu­heen ja mielen ajattoman samaistumisen laman kehoon, puheeseen ja mieleen. Omistautuminen avaa tämän yhteydessä olentojen mielet; he vastaanottavat laman lin­jan siunauk­sen ja voivat kokea to­dellisen yksey­den.

Hyödyllisiä vaikutelmia kartutetaan siis koko perusharjoitus­ten eli ngöndron ajan. Aluksi painopiste on puhdistumisessa, avautumisessa ja posi­tiivisissa teoissa. Myö­hemmin mahdollisuus samaistua valaistumiseen nousee yhä tärkeämpään asemaan. Jos luo­tamme buddhaluontoomme ja olemme halukkaita olemaan tässä ja nyt, meidän on mahdollista saattaa tämä sisäinen timantti täyteen loistoonsa.

Näin monet toistot saattavat kuulostaa varsin mekaanisilta niiden mielestä, jotka eivät ole koskaan työskennelleet tällaisten menetelmien parissa tai jotka kohtaavat ne ensi kerran vasta nyt. Toiston voima on kuitenkin paras tapa paljastaa oma buddhaluonto. Kaik­kein älykkäimmätkin ajatukset, joita nyt pidämme hyvin mielekkäinä, ovat kuin kuplia; ne puhkeavat hetkessä, emmekä voi viedä niitä mukanamme, kun kuolemme. Haudan tuolla puolen apua on vain siitä, mikä on muodostanut voimakkaan tottu­muksen mieleemme ja mikä koskettaa totaliteettiamme osoittamalla mieleen itseensä. Kuole­misprosessin aikana perimmäiset valaistuneet energiat heräävät. Jos tuolloin tun­nemme buddhat, jidamit ja suojelijat, tunnistamme nämä ja sulaudumme näiden puhtaisiin maihin.

Vastoinkäymiset ja ahdingot ilmaantuvat totunnaisista negatiivisista asennoitu­mista­voista; niiden vastalääkkeenä toimii vapauttavien menetelmien toistami­nen. Sellais­ten menetelmien avulla mielen luontoa peittävät harsot saadaan poistet­tua ja pysyvä voiman lähde ilmaantuu. Niinpä nämä suureen sinettiin valmistavat harjoitukset muodosta­vat vakaan askelen polulla valaistumiseen. Kuten jo sanottiin, kutakin har­joitusta toistetaan 111 111 kertaa. Ne katkaisevat kaikki illuusiot ja täh­täävät suoraan mielen todellisen luonnon tunnistamiseen.

Pelkkä paikoil­laan istuminen ei ole me­di­taa­tio­ta.

Kun ihmiset ensi kertaa alkavat meditoida, jopa älyllisesti hyvin harjaantuneet huo­maavat sen olevan vaikeaa. Vaikka keho saattaa pysyä aloillaan ja vaikka kykeneekin pysy­mään tietoisena siitä, kuinka vaikutelmat tulevat ja menevät, mielestä tahtoo silti tulla joko levoton tai tyl­sistynyt, kun se suuntautuu itseään kohti. Pelkkä paikoil­laan istuminen ei ole me­ditaatiota. Siksi tyyneydessä pysymisen meditaatiota, jota tiibe­tiksi kutsutaan shi­neksi ja sansk­ritiksi shamathaksi, käytettiin Tiibetissä vasta timant­tipolun neljän pe­rusharjoituksen jälkeen ja vain harvoissa tapauksissa samanai­kaisesti niiden kanssa. Kun on todistanut Dharma­dhatu-ryhmien näivettymisen ja kun tuntee vääränlaisen, ”valkoisen seinän” kaltaisen shinen vaarat, neuvon vakavasti saatta­maan ensin ngön­dron päätökseen.

Timanttipolkuharjoituksessa käytämme koko totaliteettiamme: kehoa, puhetta ja mieltä. Jos mieli lähtee meditaation aikana harhailemaan, ai­nakin pu­heemme pysyy mantrassa, ja jos sekään ei onnistu, niin ainakin tuntemus malasta kä­dessämme pitää jonkin osan kokonaisuudestamme mukana harjoituksessa.

On järkevää tehdä ensin prostraatiot. Se saa meidät suuntautumaan todellisiin arvoi­hin, ja muut askelmat seuraavat sen jälkeen johdonmukaisesti. Vaikka harjoitusten keskinäisestä järjestyksestä on jonkin verran keskustelua, on varmaa, että 2500 vuotta sitten Buddha itse opetti näitä kaikkia neljää harjoitusta. Kun muslimien invaasiot 800–1000-luvuilla tuhosivat Intian buddhalaisuuden korkeakulttuurin sen luostarei­neen, tai­teineen, kirjallisuuksineen ja tärkeine meditaatiopaikkoineen, monet tehok­kaiden tantristen buddhalaisten menetelmien haltijat pakenivat vuorten yli Tiibetiin, jossa välitykset pysyivät aina Kiinan maahanhyökkäykseen asti vuonna 1959.

Ensimmäiset buddhalaiset vaikutukset olivat saavuttaneet Tiibetin jo noin vuoden 600 paikkeilla silkkitien ja Intian välisen kaupankäynnin ja muiden pohjois-etelä­kontaktien johdosta. Tiibetin alkuperäisen bön-uskonnon shamanismi oli jo tuossa vaiheessa jakautunut kahtia, ja ”valkoinen” bön oli omaksunut valaistumisen ja kar­man ideat. Siitä lähtien ngöndro on ollut kiinteä osa Tiibetin buddhalaisuutta. Jotkut tiibetiläiset ovat tehneet nämä perusharjoitukset 25 kertaa, ja kun istuu heidän seuras­saan, tuntuu kuin olisi kallioiden ympäröimänä. He ovat yksinkertaisesti järkähtä­mättömiä, eikä heidän tarvitse todistaa mitään. Kalu Rinpoche ilmaisi asian seuraa­vasti: ”Sukka ei puhdistu, jos sen kastaa veteen vain kerran.”

Näiden harjoitusten tuottamasta yksipisteisyydestä voimme lännessä olla paljolti kii­tollisia kilpailullisuudelle kouluissa ja yliopistoissa. Meillä on sen ansiosta parempi keskittymiskyky kuin älyllisesti harjaantumattomilla ja olemme vastustuskykyisiä monille sellaisille houkutuksille, joille ihmiset idässä ovat tätä nykyä alttiita. Sen täh­den varmasti useimpien meistä ei tarvitse toistaa ngöndroa 25 kertaa, mutta yksi–kaksi ngöndroa tekee paljon hyvää.

Perusharjoitusten aikana turvautuminen kaikessa suuruudessaan tulee osaksi omaa elämää. Jos kykenee avautumaan opettajan siunaukselle, kaikesta työskentelystä mielen parissa tulee hyvin tuloksekasta ja voi jopa käydä niin, että melkoisen matkan polusta voi edetä ”liftaa­malla” laman kyydissä. Lamaan samaistumisen kautta tapah­tuva kasvu on kagyü-linjojen tavaramerkki, mutta sen voiman voi pitää yllä vain harjoit­tamalla.

Koska perusharjoitukset vaativat paljon aikaa ja vaivaa, usein nousee esille toive me­ditoida suoraan mieltä. Vaikka se onkin suosittu opetuksen aihe, se ei toimi ilman riittävää mää­rää hyviä vaikutelmia ja viisautta. Yh­den meditoimi­seen käytetyn tunnin aikana harjaantumaton mieli pysyy keskittyneenä korkeintaan muutaman minuutin ajan. Loppuajan se on tylsistynyt, kulkee ajatusten ja tuntemus­ten mukana tai harhai­lee menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Siksi alussa ei riitä, että ”vain istuu”. On tär­keää välttää pelättyä ”valkoisen seinän samadhia”, jossa olo saattaa kyllä olla miel­lyttävä ja rento mutta jossa tulee hampaattomaksi ja toimintakyvyt­tömäksi. Kalu Rin­pochen mukaan tällainen mielen pelkkä ”rauhoittaminen” alentaa älykkyyttä ja voi jopa johtaa jälleensyntymiseen suureksi kalaksi. Ideana ei ole elimi­noida ajatuk­sia tai jähmettää mieltä, vaan olla välittämättä ajatuk­sista ja nauttia mielen rikkau­desta sa­malla, kun mieli kerta toisensa jälkeen palau­tetaan takai­sin me­ditaati­oon. Tavoit­teenam­mehan on löytää luontainen pelottomuutemme, ilomme ja aktii­vinen myötä­tun­tomme. Mi­tään parempaa emme voi antaa maailmalle.

Kun työskentelee Buddhan turvautumiskenttien sisällä, kaikki häiriöt ja uneliaisuus ovat mielen puhdistumista. Näemme eriskummallisten tunteidemme ja mielentilo­jemme takapuolet, kun ne ovat matkalla ulos, ja voimme tuntea olomme huojentu­neiksi. Perusharjoitukset saavat mielemme loistamaan timantin tavoin. Timanttipolun kautta saavutettava kirkkaan tietoisuuden tila on kaikkien mahdolli­suuksiemme täyttä avautumista, ja sen perustana toimii kehon, puheen ja mielen toistuva puhdistuminen ngöndron avulla.

Nauttikaa!

Lama Ole