Lama Ole Nydahlin Suuri sinetti -kirjan johdantoluku
Lama Ole Nydahlin kirja Suuri sinetti on nyt ilmestynyt suomeksi. Tämä selitysteos 3. Karmapan Rangjung Dorjen (1284–1339) laatimasta, mielen luontoa käsittelevästä klassisesta buddhalaisesta tekstistä kuvaa kehityksen perustan, polun ja päämäärän timanttipolulla ja tarjoaa oivaltavan näkemyksen niin ehdollisesta maailmasta kuin absoluuttisesta todellisuudestakin. Alla on kirjan johdantoluku.
Jokainen havainto ulkoisesta tai sisäisestä maailmasta ohjaa tutkimaan mieltä. Vain mieli on jatkuvasti ja todella läsnä, vaikkakaan ei minään konkreettisena oliona sinänsä. Tietoisuus on kuin avaruus, muuttumaton ja ajaton, kun taas sen kohteet – kaikki ulkoiset ilmiöt samoin kuin sisäiset tilat – ovat ehdollisia. Ne tulevat ja menevät. Vain kokija on läsnä aina ja kaikkialla.
Buddha opetti suurta sinettiä (sanskr. mahamudra, tiib. chagchen) herättääkseen mielen koko potentiaalin ja sinetöidäkseen sen valaistuneen luonnon. Jos lepää peilin säteilyssä samalla kun nauttii sen kuvista eli jos tunnistaa valtameren tuhoutumattomuuden aaltojen leikin alla, on tullut perille.
Tuohon päämäärään johtava polku on vähitellen lisääntyvää rikkauden ja onnen kokemusta, joka valaistumisen myötä tulee pysyväksi. Lyhyessä ja laimeammassa muodossaan se alkaa ilmetä hetkinä, joina mitkään tottumukset tai odotukset eivät häiritse mieltä. Myös muut kuin meditoijat voivat saada esimakua tästä voimasta vapaan pudotuksen aikana ennen laskuvarjon aukeamista tai kiitäessään nopealla moottoripyörällä, ja jokainen (toivottavasti) tuntee sen rakastellessaan. Se ilmaantuu välähdyksenomaisesti aivastaessa, riemukkaana ahaa-elämyksenä äkillisten uusien oivallusten yhteydessä tai silloin, kun jakaa toisten onnen ja iloitsee heidän hyvistä teoistaan. Meditaatio on kuitenkin ytimekäs ja tieteellinen tapa tehdä tästä tilasta pysyvä. Erityisesti Tiibetin buddhalaisuuden kolme vanhaa ”punahattukoulukuntaa”, joissa painopiste on näkemykseen ja muuntumiseen perustuvissa timanttipolkuharjoituksissa, voivat tehdä näistä hetkistä katoamattoman kokemuksen. Lyhytkin kohtaaminen suuren sinetin tietoisuuden haltijan kanssa voi käynnistää tämän kypsymisprosessin, mutta kaikkein tehokkain menetelmä on läheinen ystävyys hänen kanssaan tai osallistuminen hänen ryhmiensä toimintaan. Niin meditaatiossa kuin elämässäkin koemme kasvavaa ja ilontäyteistä yhteyttä kaikkiin ilmiöihin, kunnes kärsimys ja turhautumat alkavat näyttäytyä tarpeettomina ja kummallisina.
”Avaruus on iloa… Kaikki, mitä tapahtuu, on mielen vapaata leikkiä… Kaikissa olennoissa tulisi nähdä mahdollinen buddha… Voit käyttää kehoa ja puhetta herättämään olentojen voiman…” Buddhan kuolemaa seuranneen 2 500 vuoden ajan tämänkaltaisesta näkemyksestä ja asenteesta kertovat lausumat ovat kaikki olleet osoituksena buddhalaisten toteuttajien[1] rajattomasta henkisestä rikkaudesta. Ne viittaavat suuren sinetin päämäärään ja polkuihin, ja niihin liittyvät taitavat menetelmät antavat itsenäisille ihmisille mahdollisuuden auttaa myös muita. Samalla kun niistä seuraavat oivallukset auttavat välttämään älyllisyyden ja emotionaalisuuden ansat, ne vahvistavat niin suhteellisen (polun) kuin absoluuttisenkin (päämäärän) olevan olemukseltaan iloa. Nykypäivän henkisyyden markkinoiden usein moralististen tai pinnallisten tarjousten joukossa tämänkaltaiset opetukset herättävät kasvavaa kiinnostusta.
Valaistuminen merkitsee olentojen kaikkien ominaisuuksien ja kykyjen, mukaan lukien kallisarvoisen järjen, täyttä kehittymistä. Tätä tilaa kohti otettavien askelten ei pidä olla epäkäytännöllisiä eikä eksoottisia, ja 700 vuotta sitten 3. Karmapa tiesi tämän. Ei riitä, että pelkästään nauttii 25 seuraavan psykologisesti tehokkaan säkeen taiteellisesta voimasta tai toistaa niitä kerta toisensa jälkeen. Ilman kriittistä analyysia niiden monet merkitystasot löytyvät liian hitaasti. Tämän vuoksi olen päättänyt selittää tekstiä paikoitellen silmiä avaavalla tavalla ja ravistelemalla maailmaa, joka pyrkii pysyttelemään autuaallisen tietämättömänä vaikeista tosiasioista. Tätä kautta kehittyvä kriittinen näkemys terävöittää tekstin ymmärrystä, mikä puolestaan antaa kypsän yleiskuvan maailmasta ja kyvyn käsitellä jokapäiväisiä tilanteita.
Jokainen kehitysaskel buddhalaisuudessa lähtee nykytilanteen kriittisestä analyysista. Se antaa mahdollisuuden ymmärtää vankasti, että nykyhetki tarjoaa meille erittäin kallisarvoisen ja hämmästyttävän harvinaislaatuisen tilaisuuden todella ohjata elämämme tietoisesti kohti vapautumista ja valaistumista. Nämä oivallukset tunnetaan yleisesti ”neljänä perusajatuksena”.
Ensinnäkin meidän tulee ymmärtää, että vain hyvin harvoilla on mahdollisuus kohdata Buddhan opetukset täydellisyydessään, että vain hyvin harvat ovat tarpeeksi sivistyneitä, vapaita ja toimintakykyisiä pystyäkseen hyödyntämään niitä ja että vain murto-osa näistä ihmisistä todella käyttää hyväkseen tämän tilaisuuden.
Toisekseen meidän on ymmärrettävä, että kaikki ulkoinen ja sisäinen on pysymätöntä. Kuolema saattaa koittaa minä hetkenä hyvänsä, ja vain mielen avaruustietoisuus on aina ja kaikkialla läsnä. Siksi mieli on ensiarvoisen tärkeä, ja siksi on helppo ymmärtää, miksi on olennaista harjoittaa juuri tässä ja nyt.
Kolmas havainto liittyy syyhyn ja seuraukseen (sanskr. karma, tiib. le). Joka hetki olentojen ajatukset, sanat ja teot kylvävät heidän tulevaisuutensa siemenet, ja koska lopputuloksella on sama emotionaalinen sävy kuin syyllä, kannattaa olla valpas ja tarkkaavainen.
Lopulta ymmärrämme yhteiseen kasvuun kätkeytyvän viisauden. Näemme yhä selvemmin, että kaikki olennot etsivät onnellisuutta ohimenevistä asioista pyrkien samalla välttämään kärsimystä. Valaistuminen on kuitenkin onnellisuuden lähteistä mahtavin, eikä se voi kadota eikä haihtua. Olisi harmittava virhe sulkea oma mielensä sen rikkaimmalta potentiaalilta laiskuuden tai mielikuvituksen puutteen vuoksi. Jos jää käsitteellisyyden tasolle, jossa kokee olevansa oma kehonsa ja omistavansa omaisuutensa, ei löydä voimaa auttaa toisia perimmäisellä tavalla, ja tällöin on kovin lohduton kohdatessaan vanhuuden, sairauden, kuoleman ja menetyksen.
Nämä neljä ajatusta ohjaavat etsimään arvoja, joihin voi todella luottaa. Vain avaruus on tuhoutumaton, kaikkialla ja aina läsnä. Vaikka epäkypsät ihmiset usein virheellisesti ymmärtävät sen olevan ”ei-mitään” tai jotain ”puuttuvaa”, avaruus ei selvästikään ole mikään tyhjä musta aukko. Se on pikemminkin jotain, mikä pitää sisällään kaikki olennot ja tapahtumat, sallii näiden olla yhteydessä toisiinsa ja tekee ylipäätään kaiken mahdolliseksi. Sen olemus on välitöntä intuitiivista oivallusta, sen luonto on leikkisää iloa ja sen ilmaus on olentoja hyödyttävää aktiivista myötätuntoa. Se ilmenee rauhoittavalla, rikastuttavalla, lumoavalla ja voimallisesti suojelevalla tavalla, ja karttaen kaikkea poliittisesti korrektia se pyrkii tuottamaan pysyvää hyötyä kulttuureille ja olennoille.
Monien niin vakavasti ottamat häiritsevät tunteet muuntuvat matkalla valaistumiseen peilinkaltaiseksi, yhdenvertaistavaksi, erottelevaksi, kokemukselliseksi ja kaikenläpäiseväksi viisaudeksi.[2] Koska Buddha – tiibetiksi Sangye – ilmentää näitä tasoja, toimintoja ja ominaisuuksia, hänen tilansa on ensimmäinen ja absoluuttinen turvautumisen kohde.
Toisena harvinaisena ja kallisarvoisena turvautumisen kohteena ovat menetelmät, jotka tuovat olennot tuohon tilaan. Buddhan opetukset, sanskritiksi dharma ja tiibetiksi chö, koostuvat 84 000 menetelmästä. Nämä opetukset, jotka on koottu 108:ksi kahden ja puolen sentin paksuiseksi kirjaksi, antavat kaikille mahdollisuuden edetä haluamallaan vauhdilla.
Kolmas turvautumisen kohde, sanskritiksi sangha ja tiibetiksi gendyn, muodostuu ystävistä polulla, erityisesti niistä, jotka näkevät elämän unena ja joilla on vahva toive hyödyttää toisia. Kutsumme heitä bodhisattvoiksi. Jokaisessa Timanttipolku-keskuksessa on varmasti tällä tasolla olevia jaloja naisia ja miehiä.
Jos haluamme käyttää hyväksi erittäin nopeaa timanttipolkua, meidän on tarpeen turvautua neljänteenkin kohteeseen, jossa yhdistyvät kolme edellä mainittua ja joka kytkee ne elämään. Tämä neljäs on opettaja, joka aiemmin tunnettiin sanskritiksi nimellä guru ja tiibetiksi nimellä lama. Välttääkseen synnyttämästä hämmennystä ja huhuja opettajan on joko elettävä munkkina tai nunnana luostarissa tai toimittava maallikkona tai sitten hänellä on oltava toteuttajan valaistunut näkemys. Hänen on pidettävä ulkoiset valansa, sisäiset lupauksensa ja henkilökohtaiset sitoumuksensa. Hänellä on oltava elämänkokemusta ja hänen on edustettava Buddhan kehoa, puhetta ja mieltä mielekkäällä tavalla. Timanttipolulla erityisen tärkeää on hänen kykynsä synnyttää luottamusta eli antaa siunausta. Hänen on täytynyt saada todellinen välitys, ja hänellä on oltava kokemusta niin muotoja hyödyntävän kuin muodottomankin polun erityismenetelmistä, kuten jidam-meditaatioista, syvähengityksen harjoituksista ja suuren sinetin tai suuren täydellisyyden opetuksista. Hänen on myös oltava valaistuneiden suojelijoiden kentän ympäröimä. Suojelijoiden energia ulottuu myös hänen oppilaisiinsa ja tekee näiden jokaisesta kokemuksesta askeleen polulla.
Lamaa, jidameita ja viisaussuojelijoita kutsutaan myös ”saavutuksen kolmeksi juureksi”. Lama antaa siunauksen – vakuuttuneisuuden siitä, että suuret päämäärät ovat saavutettavissa ja että asiat ovat mielekkäitä. Jidamit antavat henkisiä kykyjä, ja viisaussuojelijat ovat toimintavoiman lähteitä. Nämä kolme, jotka toisinaan mainitaan erikseen ja joihin toisinaan taas viitataan kollektiivisesti termillä ”lama”, ovat välttämättömiä timanttipolulla etenemisen kannalta.
Ennen vuotta 1992, jolloin monet perinteisesti itsenäisen karma-kagyü-koulukunnan ”kunnianarvoisat” tiibetiläisedustajat pulahtivat kommunistisen Kiinan hunajapurkkiin, puhuttiin vielä ”korkeista” ja ”tavallisista” opettajista. Tämä on nyt menneisyyttä. Seurauksena ollut skandaali pakotti perimyslinjan muuntumaan edistyneeksi läntiseksi timanttipolkuvälitykseksi. Niinpä jokaisen on nyt nähtävä vaivaa kuvitellakseen opettajansa vailla mitään kulttuurista myyntipäällystä tai eksoottista ehostusta. Oppilaiden on ratkaistava itse, vastaavatko heidän luottamustaan nauttivien lamojen teot näiden puheita ja voivatko he käyttää näitä esimerkkeinä omassa elämässään. Koska kaavut ja rituaalit ovat menettäneet paljon taiastaan, ihmiset arvioivat nyt, mitä käytännön hyötyä opettajasta voi olla. Tietäen, että opettaja ei voi antaa sellaista, mitä hänellä itsellään ei ole, ihmiset tarkistavat, voivatko he luottaa häneen vai onko kysymys vain siitä, että he tuntevat sympatiaa häntä kohtaan ja pitävät hänen selityksistään.
Eteläisenä buddhalaisuutena tunnetulla pienellä polulla (sanskr. hinayana) tai ”munkkikunnan vanhempain sanoissa”, kuten termin theravada kirjaimellinen käännös kuuluu, useimmat ottavat buddhalaisen turvautumisen päästäkseen eroon omasta kärsimyksestään tai vähentääkseen sitä. Turvautumisen merkitys kasvaa kuitenkin suunnattomasti, jos motivaationa on – pohjoisena buddhalaisuutena tunnetun suuren polun eli mahayanan mukaisesti – kehittyä nopeasti hyödyttääkseen toisia. Tämän vahvan toiveen voimasta ilmaantuu tiettyjä erityisominaisuuksia, ja voimme alkaa kehittää lisääntyvää myötätuntoa ja viisautta tasapainoisella tavalla. Tästä perustasta käsin on sitten mahdollista lähestyä timanttipolun (sanskr. vajrayana) hämmästyttäviä menetelmiä ja näkemyksiä.
Edetäkseen Buddhan polulla on siis lakattava turvautumasta ehdollisiin ja suhteellisiin asioihin ja turvauduttava sen sijaan absoluuttiseen ja ajattomaan. Todellisen turvan löytyminen takaa, että mielen kehittyminen jatkuu ja perustuu tälle vankalle pohjalle.
Timanttipolulle voi astua kahdella eri tavalla. Jotkut voivat mobilisoida massiiviset määrät aikaa ja energiaa, jotka ovat tarpeen neljän perusharjoituksen eli niin kutsutun ngöndron aloittamiseksi suoraan.[3] Toiset taas mieluummin käyvät paikallisissa keskuksissaan, pyrkivät löytämään jonkin verran aikaa meditaatiolle, omaksuvat yhä enemmän buddhalaisia näkemyksiä ja sisällyttävät satunnaisia kursseja vuosikalenteriinsa. Molemmat lähestymistavat ovat hyviä, ja heti kun tietty kypsyysaste on saavutettu, kolme polkua avautuu niille, jotka ovat saattaneet neljä perusharjoitusta päätökseen, ja kaksi niille, jotka eivät ole sitä tehneet. Nämä polut perustuvat mielen luontaisiin ominaisuuksiin ja hyödyntävät mielen kykyä tehdä, tietää ja inspiroitua.
Ensimmäisen näistä, ”menetelmien polun”, Marpa Sankari toi vuorten yli Tiibetiin noin 950 vuotta sitten. Hän sai sen toteuttaja Naropalta samoihin aikoihin kuin muslimimaahantunkeutujat tuhosivat Pohjois-Intian kulttuuria ja vapautta. Tätä syvähengitykseen ja kehon energiakanaviin keskittyvää polkua voidaan käyttää ainoastaan neljän perusharjoituksen suorittamisen jälkeen. Joillakin näistä meditaatioista on nykyään kuitenkin vain rajallista merkitystä, sillä ne edellyttävät vuosia kestäviä ennakkovalmisteluja, jotka olivat kyllä mahdollisia Tiibetin talousjärjestelmässä mutta eivät sovellu nykyelämän aktiivisille ihmisille. Länsimaalaiset, jotka haluavat mennä pitkäkestoisille ja enimmäkseen selibaattia edellyttäville retriiteille, ovat usein jo entuudestaan uppoutuneet omiin asioihinsa, ja vain harvoin tämä taipumus muuttuu myöhemminkään. Lisäksi useimmat näistä harjoituksista on luokiteltu salaisiksi eivätkä ole yleisesti saatavilla. Lukuun ottamatta phowaa ja kirkkaan valon meditaatiota – tietoiseen kuolemiseen ja läpäisevään tietoisuuteen liittyviä opetuksia – menetelmien polkua ei voi opettaa valmistautumattomille ihmisille hyvällä omatunnolla, sillä siihen sisältyvistä harjoituksista saattaisi aiheutua liian paljon kehoon ja mieleen liittyviä häiriöitä. Ne, jotka tästä piittaamatta opettavat niitä, kuten eräät tällaisia opetuksia julkaisseet – yleensä toisten perimyslinjojen – rinpochet ovat tehneet, auttavat oppilaitaan vain hetkellisesti, ja saatu hyöty on kaikin puolin varsin kyseenalainen. Loukattu ylpeys, joka seuraa epäonnistuneista pyrkimyksistä käyttää liian edistyneitä meditaatioita, voi estää pääsyn timanttipolulle tulevissa elämissä. Erityisesti on huomattava, että kiinnostusta herättävät yhtymisharjoitukset, jotka sisältyvät tähän myös tantriseksi buddhalaisuudeksi kutsuttuun menetelmien polkuun, edellyttävät vuosia kestävää syventymistä, hyvin erityislaatuisia kumppaneita ja pitkiä retriittejä. Toisaalta se, että käyttää kehoaan ilon tuottamiseen rakkaimmilleen, on hieno harjoitus itsessään, ja jos suotuisat olosuhteet tulevat yhteen mahdollistaen täyden ja pysyvän kokemuksen avaruudesta ilona, silloin voi todella kokea mielen koko potentiaalin paljastumisen, suuren sinetin tilan.
Toinen lähestymistapa, ”oivalluksen polku”, oli lahja, jonka Marpa sai toiselta pääopettajaltaan Maitripalta. Maitripan käsitteelliset ja kokonaisvaltaiset menetelmät ovat vähemmän mystisiä mutta nykymaailmassa käyttökelpoisempia kuin menetelmien polun harjoitukset. Kun mielen annetaan tyyntyä ja pysyä aloillaan, subjektin, objektin ja toiminnan ykseys ja keskinäinen riippuvuus tulevat selviksi ja intuitiivinen oivallus ilmaantuu. Jotkut opettajat antavat oppilailleen tämänkaltaisen rakenteettoman meditaation heti turvautumisen jälkeen ja opastavat ihmisiä ”yksinkertaisesti” meditoimaan mieltä. Pidän tätä suurena virheenä. Pelkästään se tosiasia, että tämä menetelmä on niin helppo kuvailla, tekee siitä helposti väärinymmärrettävän. Kaikki hengellinen edistyminen edellyttää laaja-alaista opetusten viitekehystä ja tuottaa hyötyä vain pätevän opastuksen alaisuudessa ja kun sen perustana on massiivinen määrä mieleen kerääntyneitä hyviä vaikutelmia. Muussa tapauksessa mieli menettää spontaaniutensa ja jäykistyy arvioimaan ohimeneviä ajatuksia, jolloin sen häikäisevä välkehdintä sumentuu unettavaksi valkoiseksi seinäksi. Tästä syystä Tiibetin meditaatiolinjoissa tällaisia harjoituksia ei annettu ennen perusharjoitusten loppuunsaattamista. On itse asiassa paljon vaikeampaa tyynnyttää ja selkeyttää oma mieli ilman apumenetelmiä kuin tutustua keskeisiin buddhahahmoihin ja oppia niiden toisinaan pitkät ja epätavallisilta kuulostavat mantrat.
Maitripan opetusten voima on niiden soveltuvuudessa mitä moninaisimpiin tilanteisiin. Nämä menetelmät perustuvat miellyttävään vuorovaikutukseen ympäristön kanssa eivätkä vaadi ankaria retriittejä, ja ne on helppo sisällyttää omaan elämäntyyliin.
Oivalluksen polun ensimmäinen osa, tiibetiksi shine ja sanskritiksi shamatha, tyynnyttää mieltä ja pitää sen aloillaan. Kaikki kokemususkonnot, kuten buddhalaisuus, taolaisuus ja tietyt hindulaisuuden suuntaukset, pyrkivät tähän tilaan eri menetelmien avulla. Rukouksen kautta myös uskomususkontojen edustajat saattavat tavoittaa tämän yliaistillisen havaitsemisen ja ihmeiden lähteen. Melkein mitä tahansa menetelmää voidaan käyttää oivalluksen polulla mielen rauhoittamiseksi ja kohdistamiseksi. Joissakin koulukunnissa työskennellään mielikuvien parissa, toisissa taas vältetään sitä. Jotkut tyynnyttävät mieltään verkkaisen haikaramaisen rituaalikävelyn avulla tai pureskelemalla ruokaa hitaasti ja hartaasti. ”Munkkikunnan vanhempain sanoissa” eli theravadassa yleisimmin käytetty menetelmä on hengityksen laskeminen tai sen kulun tiedostaminen sieraimissa. Suurella polulla eli mahayanassa tehdään voimakkaita toiveita kaikkien olentojen hyväksi tai keskitytään kaikkien ilmiöiden keskinäisen riippuvuuden ja perustavan ”tyhjyyden” tunnistamiseen. Jos viimeksi mainitusta ymmärryksestä saadaan aito kokemus sen sijaan, että sitä vain ajatellaan, ilmaantuu oivallus, joka osoittaa suoraan mielen olemukseen. Tämän oivalluksen polun toisen osan tiibetinkielinen nimi on lhagtong ja sanskritinkielinen nimi vipashyana.
Niille, joilla on luottamusta omaan buddhaluontoonsa, kaikkein tehokkain shinen laji on timanttipolkumeditaatioiden luomisvaihe, tiibetiksi kyerim, joka tarkoittaa buddha-aspektin syntymisvaihetta. Sen yhteydessä keho, puhe ja mieli saavat palautetta jidameiksi kutsutuilta hologrammin kaltaisilta valo- ja energiahahmoilta, näiden luontaisista värähtelyistä, jotka tunnetaan myös mantroina, ja näiden kokemisesta – avaruuden ja ilon erottamattomuudesta. Riippumatta siitä, ilmaantuuko mieleen selkeä kuva buddha-aspektista vai tunteeko pelkästään hahmon läsnäolon ymmärtäen, että valaistuminen on kaikkialla, missä vain ajatteleekin sitä, kyseisen buddha-aspektin ominaisuudet siirtyvät itselle sitä tehokkaammin, mitä paremmin tuntee ja mitä voimakkaammin toivoo omaksuvansa ne. Tällaisten nais- tai miespuolisten, rauhanomaisten tai suojelevien, yksin esiintyvien tai yhtyneiden puhtaiden muotojen kokemisella ja koetun energian ja siunauksen synnyttämällä luottamuksella on kokonaisvaltainen ja syvällinen vaikutus. Buddha-aspektien ydinvärähtelyt (sanskr. mantra, tiib. ngag) ja oman sisäisen ja ulkoisen maailman muuntuminen buddhien täydellisiksi viisauksiksi ja puhtaiksi maiksi vaikuttavat kehoon, puheeseen ja mielen kaikkiin tasoihin samanaikaisesti.
Jidam-meditaatiot tarjoavat lukemattomia valaistuneita peilejä, joiden avulla mieli voi tunnistaa oman kirkkautensa, myötätuntonsa ja viisautensa. Onnen ja kiitollisuuden tunteet, jotka ilmaantuvat, kun sulautuu yhteen omaa lamaa ilmentävien buddha-aspektien kanssa ja kun kaikki muoto liukenee ajattomaan, rajattomaan mutta informaatiota välittävään avaruuteen, polttavat lukemattomia mielen harsoja. Ennemmin tai myöhemmin tämä tuo esiin kaiken läpäisevän ja sisällään pitävän tietoisuuden. Näin ilmaantuva, käsitteet ja muodot ylittävä, säteilevä tietoisuus on nimeltään dzogrim eli täydellistymisvaihe. Se vastaa Maitripan polun toista askelta. Ottaakseen lopullisen askeleen suuren sinetin tasolle on tarpeen ymmärtää, että meditoija, meditoitava buddha ja itse meditaatio – subjekti, objekti ja toiminta – ovat kaikki saman kokonaisuuden eri aspekteja. Tämä oivallus avaa mielen potentiaalin täydellisyydessään ja johtaa lopulta valaistumiseen.
Edellä kuvatut menetelmän ja oivalluksen polut yhdistyvät ja täyttyvät siunauksella kolmannessa, kosketuspinnaltaan laajimmassa lähestymistavassa, ”samaistumisen polussa”, jossa samaistutaan oman opettajaan. Tämä menetelmä on mielekäs elämän kaikissa tilanteissa, ja 950 vuotta sitten Marpan opettaja Naropa vertasi sen vaikutuksia 10 000 jidam-energiavalohahmon meditoimiseen. Se hyödyntää mielen kaikkia ominaisuuksia ja saa ravintonsa harjoittajan omasta inspiroituneen intuition potentiaalista. Sen kyky lisätä mielen luottamusta opettajaan oman luontaisen potentiaalin ilmentymänä tuottaa erittäin nopeita lopputuloksia. Itse asiassa samaistumiseen perustuvaa lähestymistapaa voidaan pitää täysin itsenäisenä polkuna vain sen tähden, että pääopettajamme 16. Karmapa Rangjung Rigpe Dorje antoi sen Hannahille ja minulle sellaisena. Ennen kuin Tiibetistä taannoin löydettiin eräitä tekstejä, jotka sitten salakuljetettiin sieltä, kukaan ei ilmeisesti ole ollut tietoinen, että aiemmat Karmapat olivat menetelleet täsmälleen samalla tavoin. Samaistumisen polku tunnetaan tiibetiksi nimellä lami-naljor ja sanskritiksi nimellä guruyoga, ja se on aina toiminut kagyü-linjan salaisena muuntavana voimana. Näkyvämpänä kuin koskaan se toimii nyt lännen uusien idealististen Timanttipolku-ryhmien kulmakivenä. Mikään muu harjoitus ei nykyään auta suurempaa määrää oppilaita avautumaan linjan siunaukselle kuin oman lähimmän laman ja 16. Karmapan meditoiminen erottamattomiksi omasta mielestä ja sen potentiaalin kuvastimiksi. Omistautumisen tulisi kuitenkin aina yhdistyä inhimilliseen kypsyyteen. Opettajaa kohtaa tunnetun luottamuksen ei pidä koskaan johtaa riippuvuuteen, huumorintajuttomaan käyttäytymiseen tai pakonomaiseen imitoimiseen. Tällaisten taipumusten tuottamat vahingot ovat käyneet hyvin ilmeisiksi karismaattisissa kulteissa ja lahkoissa usein tapahtuvien skandaalien johdosta. Lamalla on vain yksi tehtävä: auttaa oppilaitaan löytämään se peloton avaruus, jonka hän on itse valloittanut, ja tehdä heistä tällä tavoin itsenäisiä. Tietoisuuden vapaudessa, vailla rajoittavia suodattimia, löytää ne täydelliset ominaisuudet, jotka ovat aina olleet läsnä kaikissa maailmoissa ja jokaisen mielessä.
Tietoisuuden, energian ja samaistumisen polkujen tulisi perustua suuren sinetin näkemykseen niin varhaisessa vaiheessa kuin mahdollista, ja niiden tulisi sitten kulkea tämän absoluuttisen toteutumisen neljän tason kautta aina perimmäisen lopputuloksen saavuttamiseen asti. Yksikin oivallus riittää muuntamaan jokaisen tapahtuman valaistuneeksi kokemukseksi – kokemukseksi subjektin, objektin ja toiminnan keskinäisestä riippuvuudesta. Tämä korkein näkemys myös tekee elämänläheiseksi ja vastuuntuntoiseksi. Todellinen kypsyys tarkoittaa kaukokatseisuutta ja olentojen tosiasiallisten tarpeiden täyttämistä työskentelemällä syiden parissa eikä näiden pinnallisten ja muuttuvien toiveiden tyydyttämistä. Jos kykenee näkemään maailman suuren kollektiivisen unen sisällä tapahtuvana henkilökohtaisten unien virtana, jota se tosiasiassa onkin, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin työskennellä myötätuntoisesti kaikkien olentojen hyväksi.
Niinpä ei ole väliä sillä, saako mielen rajattoman viisauden ilmaantumaan tyynnyttävien meditaatioiden avulla sen tuntemuksen innoittamana, että avaruus on iloa, vai käyttääkö samaistumisen polkua, jossa motivaation lähteenä toimivat kiitollinen omistautuminen ja luottamus omaan buddhaluontoon. Molemmat tavat johtavat valaistumiseen, suuren sinetin lopputulokseen.
Antaessaan kerran opetuksia eräässä saksalaisessa linnassa 1980-luvulla Künzig Shamarpa totesi, että 16. Karmapa ei kyennyt välittämään yhden askelman polkuaan valaistumiseen, koska elettiin yksinkertaisesti niin hulluja aikoja. Neljästä askelmasta muodostuva lähestymistapa on kuitenkin nykyään kaikkien niiden saatavilla, jotka luovat sen edellyttämät olosuhteet. Vaikka 3. Karmapa ei mainitse tätä luokittelua 25-säkeisessä tekstissään, se on hyvä sisällyttää tähän mahdollisimman laajan kokonaiskuvan antamiseksi.
Perustan, polun ja päämäärän yhdistävä ensimmäinen taso on nimeltään ”yksipisteisyys”. Tämä kuvaa tilaa, jossa mieli nauttii siitä, mitä on. Se on niin täynnä hyviä vaikutelmia, ettei se tarvitse mitään mistään muualta.
Sitten seuraa ”ei-teennäisyyden” tila, jossa harjoittaja luonnollisella tavalla lakkaa teeskentelemästä, pelaamasta pelejä ja käyttäytymästä pinnallisesti. Koska kaiken ainutlaatuisuus on niin ilmeisen rikasta ja selvää, kaikki teennäinen häviää tiehensä.
Kolmannessa vaiheessa ilmaantuu ”yksi maku”. Tällöin kokija tulee tietoiseksi itsestään kokemusten virran takana ja mielen rajaton peili tunnistaa säteilevän olemuksensa heijastamiensa kuvien alla. Myös ne, jotka eivät meditoi, saattavat toisinaan kokea tämän tilan, jossa mieli on avoin ja täysin tietoinen. Se, kuinka monet ihmiset kaipaavat jännittäviä kokemuksia, osoittaa spontaanin ilon tärkeyden ja suuruuden. Kun se kerran on saavutettu sisäisellä ja salaisella tasolla, se säteilee jokaisen ehdollisen kokemuksen läpi eikä katoa enää koskaan.
Viimeiselle ja perimmäiselle tilalle on annettu nimi, joka on oikeastaan vitsi. Koska se on olemukseltaan korkeinta täyttymystä, jossa maailmankaikkeus värähtelee naurusta, sitä on mahdotonta kuvata vakavin naamoin. Sen nimi on ”ei-meditaatio”, ja itse asiassa se merkitsee vaivatonta olemista, koska mitään ei ole enää saavutettavissa. Tässä pisteessä tuntuu siltä kuin kehon jokaisessa solussa olisi 10 000 voltin jännite, ja tällöin työskentelee lakkaamatta toisten hyväksi ajattelematta, että ”minä teen jotain sinulle”. Koemme mielen tavalliset aistimme ylittävällä tavalla, jokaisen atomin värähtelyn kautta.
Kun olemme tällä tavoin tulleet buddhiksi, mikään aikaan tai paikkaan sidottu ei enää rajoita meitä eikä ole meille todellista. Toimimme mielen kaikkitietävyydestä käsin ja hyödytämme olentoja pysyvällä tavalla – tässä ja nyt. Näin kaikista asioista tulee mielekkäitä. Kaikki on mielen vapaata leikkiä. Jokainen olento tunnistetaan buddhaksi, jonka tarvitsee vain löytää oma olemuksensa, ja maailma on itse asiassa puhdas maa. Tämä on todellinen valaistuminen, suuren sinetin tila.
Seuraavaa 3. Karmapan Rangjung Dorjen laatimaa 25-säkeistä Chagchen mönlam ‑toivomusta voidaan lukea itsenäisenä tekstinä, ilman muita lähteitä. Nämä säkeet osoittavat mielen luontoon ja ovat siksi harvinaisia ja kallisarvoisia.
Lama Ole