Laman meditoiminen
Neljäs ngöndro-harjoitus
Ngöndron neljäs ja viimeinen osa, gurujooga,
kartuttaa pääosin viisautta, yhdentää meitä karma-kagyü-välityslinjaan
ja sen antamaan täyteen siunaukseen. Kaksi ensimmäistä harjoitusta
painottuivat puhdistautumiseen ja kolmas kehitti sisäistä rikkauttamme,
mutta kaiken tämän aikana olimme tavanomaisessa, lihasta ja verestä
koostuvassa hahmossamme. Tässä meditaatiossa sitä vastoin annamme
kaiken liueta aluksi tyhjyyteen, ja tietoisuutemme ottaa Dorje
Phagmon, Punaisen Viisauden dakinin, muodon. Koska olemme säteilevän
valokehon hahmossa, kaikki kehoon liittyvät rajoittavat tottumukset
lakkaavat, ja tulemme paljon vastaanottavaisemmiksi siunaukselle.
Dorje Phagmo on eräs karma-kagyü-koulukunnan keskeisistä jidameista, ja alastomassa punaisessa naispuolisessa hahmossaan hän edustaa avaruuden perimmäistä intuitiivista viisautta. Parasta on, jos kykenemme samaistumaan hänen kaikkiin yksityiskohtiinsa, mutta sekin riittää, että luotamme nyt todellakin muuntuneemme Dorje Phagmoksi.
Jo meditaatiotekstin ensimmäisistä rivistä tunnistamme aidon kagyü-tyylin. Avaudumme juurilamallemme Karmapalle tai hänen Dorje Chang -muodolleen tietäen, että he ovat yhtä. Jos meditoimme Karmapaa, saamme samalla hänen Mustan Kruununsa siunauksen. Dorje Changin sininen energiahahmo taas sopii erityisesti niille, joiden on vaikea mieltää ihmiskehoa puhtaaksi.
Perimyslinjassamme lama on kaikkein tärkein aspekti. Tuhat vuotta sitten, kun Marpa kävi toistamiseen Naropan luona tuodakseen Tiibetiin Kuusi opinkappaletta [eli Naropan kuusi joogaa], valtava sininen, voimakkaasti loistava energiakenttä ilmaantui Naropan vierelle. Kyseessä oli Buddha Kye Dorje (sanskr. Hevajra) yhtyneenä Dagmemaan (sanskr. Nairatmya), Marpan jidamiin. He välkehtivät kuin tuhat aurinkoa, ja heidän vierellään Naropa näytti kuin keneltä hyvänsä vanhalta intialaiselta, ei mitenkään erityiseltä. Naropa kysyi tällöin: "Kumpaa tervehdit ensin?" Marpa ajatteli: "Näen Naropaa joka päivä, mutta tämä näyttää erikoislaatuiselta." Joten Marpa tervehti ensin Hevajraa. Naropa vastasi: "Väärin. Omassa linjassamme opettaja on tärkein." Hän sulautti sitten koko voimakentän valoksi ja antoi sen imeytyä sydämeensä.
Mitä hyvänsä muotoa meditoimmekin, olipa kyseessä sitten Chenrezig, Timanttimieli, Dolma tai Mahakala, kaikki nämä ovat Karmapan eri aspekteja. Jopa linjamme eri opettajat, niin tiibetiläiset kuin länsimaalaisetkin, ilmentävät Karmapan toimintaa (ainakin niin kauan kuin he eivät perusta joitain omia järjestöjään, jotka luovat sekaannusta tai suoraan vahingoittavat ihmisiä). Meitä ei tulisi pitää yksilöinä, vaan hänen enemmän tai vähemmän avoimina kanavinaan.
Näkemys, jonka mukaan kaikki syntyy mielestä, on ehdoton välttämättömyys, jos haluamme saavuttaa valaistumisen, ja gurujoogan tapauksessa voimme työskennellä aiempaa paremmin tämän ymmärryksen parissa. Kun teimme prostraatioita, turvautumispuu oli vielä tarpeen. Mieli oli kiinni materiaalisissa asioissa, ja jopa mandala-lahjoitusten aikana meillä yhä oli fyysisenä tukenamme viisi riisinjyväkasaa. Gurujoogassa kuitenkin Karmapa on päämme yläpuolella ja kaikki turvautumisen kohteet ovat rivissä hänen yläpuolellaan ja ympärillään. Välityslinjan haltijat muodostavat keskusketjun, kagyü-välityksen kultaisen ketjun.
Kaikkien timanttipolkuharjoitusten tarkoituksena on tuottaa meille varmuus mielen ajattomasta luonnosta. Kun kykenemme tunnistamaan mielen jatkuvasti läsnä olevana ja erottamattomana itse avaruudesta, voimme sulautua sateenkaareksi — tässä ja nyt. Kun tästä varmuudesta tulee järkkymätön, kaikki esteet ja murheet häviävät itsestään. Jos kuitenkaan emme ole täysin varmoja, Karmapa-meditaation säännöllinen käyttäminen hälventää epäilyt. Se sallii meidän todella kokea hänen ja oman ykseytemme. Kun annamme Karmapan ilmestyä eteemme puhdistamaan ja siunaamaan meitä, voimme hyvin vakuuttavalla tavalla sulautua hänen avaruus-tietoisuuteensa.
Kahden ensimmäisen harjoituksen tuottama puhdistuminen yhdessä sen sisäisen rikkauden kanssa, jonka mandala-lahjoitukset tuottavat, tekee mahdolliseksi Buddhan kehon, puheen ja mielen ajattoman sulautumisen omaan kehoomme, puheeseemme ja mieleemme. Omistautumisemme häntä kohtaan avaa meitä, ja saamme hänen siunauksensa ja korkeimman viisauden kokemuksensa. Tällä tavoin intuitiivisen viisauden välähdykset alkavat todella vaikuttaa elämäämme ja tulla jatkuvammiksi sitä mukaa kuin edistymme polulla.